Retki 1991
Retki
Metsämikliin ja Salon tilalle 9-12.6.1991
Reippaat retkeläiset:
Arvo Tuunainen, Inkeri ja Orvo Mikkilä, Helvi Holma (Inkerin ja Arvon
serkku äidin puolelta), Orvokki Hyvönen sekä Terttu ja Pertti Koski.
Lähdimme anivarhain
Nurmijärveltä pikkubussilla. Kaikki sujui pelottavan hyvin myös tullissa. Jonkin
aikaa ajeltuamme alkoi kuskin niskaan nousta hiki. Hän, sen paremmin kuin
kukaan muukaan meistä ei tiennyt, missä ollaan ja missä päin on Lahdenpohja.
Kun paikallisille näytti suomalaista karttaa ei kukaan osannut neuvoa piirun
vertaa. Lopulta kuitenkin osuimme päämääräämme, jossa isäntäperheemme olivat
jo odotelleet meitä kyllästymiseen asti. Yövyimme näet paikallisissa
perheissä.
Kaikkien isäntäperheet
asuivat samassa kerrostalossa keskellä kaupunkia. Talon rappuun mentäessä
hämmästys oli melkoinen. Rappukäytävä oli lievästi sanottuna siivoton.
Roskaa, likaa, tupakantumppeja ynnä muuta roinaa. Viimeistelytyötkin olivat
veli venäläiseltä jääneet tekemättä, koska rappukäytävä oli pelkkää rosoista
sementtiä.
Isäntäperheen kotiin
mentäessä aukeni tyystin eri maailma. Siellä oli siistiä ja paikat kunnossa.
Tuntui vain, että oli ollut aikakoneessa ja palannut 30 vuotta ajassa
taaksepäin. Vaikka iltapala ei kuulunut sopimukseen, oli teepöytä katettuna
ja ystävällisyys aivan ylitsevuotavaa. Pertin ja minun isäntä osasi jonkin
verran suomea, mikä helpotti keskustelua!
Aamu valkeni
tihkusateisena, eikä kukaan ollut varautunut kumisaappailla, mutta
lainasaappaita löytyi kaikille.
Paikallisten
henkilöautoilla, merkkiä Lada, lähdimme Metsämikliin. Matkalla opimme, että
jos autossa toimii edes toinen tuulilasinpyyhkijä sillon tällön, se riittää
mainiosti.
Kävely Metsämikliin oli
tunteita kuohuttava. Äiti oli silloin ensimmäistä kertaa sotien jälkeen
Karjalassa. Hänelle palautuivat entiset ajat voimakkaasti mieleen. Tässä
otettiiin kengät pois kun mentiin kouluun... Tässä oli sitä ja tässä tätä.
Muistoja, muistoja….
Suomi-talo.
Pertin ja minun pariskunta
pyysi meitä äidin ja isän kanssa rouvan äidin kotiin, jossa heidän tyttärensä
oli evakossa, koska hänen huoneensa oli luovutettu meidän käyttöömme. Mökki
sijaitsi Lahdenpohjan laidalla ja oli Suomi-taloja, kuten he sanoivat. Siis
oli sinne jäänyt suomalaisen koti. Oli ristiriitainen olo kenen talossa
oikein oltiin? Oliko se enemmän entisen vai nykyisen omistajan? Ystävällisyys
kuitenkin jatkui ja he kertoivat iloisesti että heidän taloaan ei oltu vielä
käyty katsomassa, vaikka melkein kaikkia naapuritaloja olivat jo entiset
omistajat käyneet katsomassa.
Pihassa oli heidän
rakentamansa sauna, joka laitettiin välittömästi lämpiämään ja saunan jälkeen
tietysti kahviteltiin.
Orvokki asui Helvin
kanssa. Perheen teini-ikäinen tytär pyysi Orvokkia kanssaan illalla puistoon
kuuntelemaan rock-konserttia. Tyttö esitteli Orvokille kotikaupunkiaan ja oli
selvästi ylpeä kauniista kaupungistaan. Mutta mikä ihmeen malka meikäläisten
silmissä on, kun näimme pääasiassa ränsistyneet talot, hoitamattomat 'puistot',
melkein pohjattomat kuopat teissä ja yleisen siivottomuuden. Konsertti oli
kuitenkin mielenkiintoinen kokemus, vaikka Orvokki tunsikin itsensä hiukan
ylikypsäksi kaupungin nuorison keskellä.
Orvokin perheen äiti oli
lääkäri. Hän oli kokeillut Orvokin lenkkitossuja ja kyseli paljollako Orvokki
luopuisi tossuistaan. Eivät olleet myynnissä, mutta Orvokki 'unohti'
lenkkarit lähtiessään kiitokseksi ystävällisyydestä.
Isän ja äidin isäntänä
oli miliisiperhe. He ystävystyivät niin paljon, että kyläilivät samassa
perheessä vielä kahden seuraavan matkan aikana. Pari vuotta myöhemmin isäntä
tiesi että suomalaisia on jälleen kaupungissa ja tuli kirkonmäelle etsimään
vanhempiani. Löysi, ja kutsui heille syömään.
Orvo, Inkeri ja miliisi.
Kahvi tauolla Arvo, Inkeri, Orvo, Orvokki ja Terttu.
Seuraavana päivänä
lähdimme Salon tilalle. Arvo ja äiti muistivat tien erehtymättömän varmasti.
Miksi emme ymmärtäneet merkitä reittiä narulla, niin viime kesänä olisimme
osanneet perille asti! Tilalla ei ollut tietenkään rakennuksista jäljellä
kuin joitain kivijalkoja. Raparperi on kuitenkin sitkeä kasvi: oli komeasti
rehevä ja suurella nupulla.Tuvan uunin kohdalla kasvoi koivu, sen alla söimme
eväämme. Isä totesi äidille, että täältä en olisi ikinä osannut tulla
etsimään sinua.
Kolme silloisista
retkeläisistä ei ole enää joukossamme. Helvi menehtyi elokuussa 2003, entinen
mieheni Pertti tammikuussa 2006 ja isä-Orvo tammikuussa 2008.
Tätä, melkein 18 vuoden
takaista matkaa muisteli Kosken Terttu joulun alla vuonna 2008.
(Sivun
alkuun)
|
