Etusivulle


Retket


 

2007

- Kuvia Karjalan-matkalta 15.-17.6. 2007

2006

- Metsämiklin Tuunalassa kesällä 2006

2004

- perustieto retkestä (Tulossa)

1997

- perustieto retkestä (Tulossa)

1992

- perustieto retkestä (Tulossa)

1991

- Retki Metsämikliin ja Salon tilalle 9-12.6.1991

 


 

Retki 2007

 Kuvia Karjalan-matkalta 15.-17.6. 2007
  


Matkalaiset Nesteen
huoltamolla odottamassa
sijaiskuljettajaa.

Arvo johtaa joukkoa
Metsämiklin Tuunalaan.

Tuomaan jälkipolvea
Tuunalan tuvan rapulla.

 

 

 

Perillä Kuokkaniemen
Ilomäessä.

Arvo ja Santtu
hotelli Annikan penkillä.

Hilkka ja Anja
Jaakkiman kirkon pihassa




Lue kuvaukset: Tuunaiset Venäjän rajamailla 15.6.2007


Toista kertaa Tuunalassa


Saavuttamaton Salo

sekä

Anjan kuvaukset Metsämiklistä, Ilomäestä ja Paikjärveltä

 



Retki 2006

Tältä näytti Metsämiklin Tuunalassa kesällä 2006

(Kuvat Aila ja Markku Tuunaiselta)

 

Näkymä asuinrakennuksen
portailta etelään. Edessä
navetan rauniot. Kauempana
mäellä Hirvosen paikka.

Markku Tuunainen seisomassa
asuinrakennuksen portailla.
Talon pohjasta
kasvaa nyt puita.

Aila Tuunainen Tuunalan
omenapuiden ääressä.
Puut tuottavat hedelmää
60 vuotta lähdön jälkeen.

 

 


 

Retki 1991

Retki Metsämikliin ja Salon tilalle 9-12.6.1991

 

Reippaat retkeläiset: Arvo Tuunainen, Inkeri ja Orvo Mikkilä, Helvi Holma (Inkerin ja Arvon serkku äidin puolelta), Orvokki Hyvönen sekä Terttu ja Pertti Koski.

Lähdimme anivarhain Nurmijärveltä pikkubussilla. Kaikki sujui pelottavan hyvin myös tullissa. Jonkin aikaa ajeltuamme alkoi kuskin niskaan nousta hiki. Hän, sen paremmin kuin kukaan muukaan meistä ei tiennyt, missä ollaan ja missä päin on Lahdenpohja. Kun paikallisille näytti suomalaista karttaa ei kukaan osannut neuvoa piirun vertaa. Lopulta kuitenkin osuimme päämääräämme, jossa isäntäperheemme olivat jo odotelleet meitä kyllästymiseen asti. Yövyimme näet paikallisissa perheissä.

Kaikkien isäntäperheet asuivat samassa kerrostalossa keskellä kaupunkia. Talon rappuun mentäessä hämmästys oli melkoinen. Rappukäytävä oli lievästi sanottuna siivoton. Roskaa, likaa, tupakantumppeja ynnä muuta roinaa. Viimeistelytyötkin olivat veli venäläiseltä jääneet tekemättä, koska rappukäytävä oli pelkkää rosoista sementtiä.

Isäntäperheen kotiin mentäessä aukeni tyystin eri maailma. Siellä oli siistiä ja paikat kunnossa. Tuntui vain, että oli ollut aikakoneessa ja palannut 30 vuotta ajassa taaksepäin. Vaikka iltapala ei kuulunut sopimukseen, oli teepöytä katettuna ja ystävällisyys aivan ylitsevuotavaa. Pertin ja minun isäntä osasi jonkin verran suomea, mikä helpotti keskustelua!

Aamu valkeni tihkusateisena, eikä kukaan ollut varautunut kumisaappailla, mutta lainasaappaita löytyi kaikille.

Paikallisten henkilöautoilla, merkkiä Lada, lähdimme Metsämikliin. Matkalla opimme, että jos autossa toimii edes toinen tuulilasinpyyhkijä sillon tällön, se riittää mainiosti.

Kävely Metsämikliin oli tunteita kuohuttava. Äiti oli silloin ensimmäistä kertaa sotien jälkeen Karjalassa. Hänelle palautuivat entiset ajat voimakkaasti mieleen. Tässä otettiiin kengät pois kun mentiin kouluun... Tässä oli sitä ja tässä tätä. Muistoja, muistoja….


Suomi-talo.

Pertin ja minun pariskunta pyysi meitä äidin ja isän kanssa rouvan äidin kotiin, jossa heidän tyttärensä oli evakossa, koska hänen huoneensa oli luovutettu meidän käyttöömme. Mökki sijaitsi Lahdenpohjan laidalla ja oli Suomi-taloja, kuten he sanoivat. Siis oli sinne jäänyt suomalaisen koti. Oli ristiriitainen olo kenen talossa oikein oltiin? Oliko se enemmän entisen vai nykyisen omistajan? Ystävällisyys kuitenkin jatkui ja he kertoivat iloisesti että heidän taloaan ei oltu vielä käyty katsomassa, vaikka melkein kaikkia naapuritaloja olivat jo entiset omistajat käyneet katsomassa.

Pihassa oli heidän rakentamansa sauna, joka laitettiin välittömästi lämpiämään ja saunan jälkeen tietysti kahviteltiin.

Orvokki asui Helvin kanssa. Perheen teini-ikäinen tytär pyysi Orvokkia kanssaan illalla puistoon kuuntelemaan rock-konserttia. Tyttö esitteli Orvokille kotikaupunkiaan ja oli selvästi ylpeä kauniista kaupungistaan. Mutta mikä ihmeen malka meikäläisten silmissä on, kun näimme pääasiassa ränsistyneet talot, hoitamattomat 'puistot', melkein pohjattomat kuopat teissä ja yleisen siivottomuuden. Konsertti oli kuitenkin mielenkiintoinen kokemus, vaikka Orvokki tunsikin itsensä hiukan ylikypsäksi kaupungin nuorison keskellä.

Orvokin perheen äiti oli lääkäri. Hän oli kokeillut Orvokin lenkkitossuja ja kyseli paljollako Orvokki luopuisi tossuistaan. Eivät olleet myynnissä, mutta Orvokki 'unohti' lenkkarit lähtiessään kiitokseksi ystävällisyydestä.

Isän ja äidin isäntänä oli miliisiperhe. He ystävystyivät niin paljon, että kyläilivät samassa perheessä vielä kahden seuraavan matkan aikana. Pari vuotta myöhemmin isäntä tiesi että suomalaisia on jälleen kaupungissa ja tuli kirkonmäelle etsimään vanhempiani. Löysi, ja kutsui heille syömään.


Orvo, Inkeri ja miliisi.

 


Kahvi tauolla Arvo, Inkeri, Orvo, Orvokki ja Terttu.

Seuraavana päivänä lähdimme Salon tilalle. Arvo ja äiti muistivat tien erehtymättömän varmasti. Miksi emme ymmärtäneet merkitä reittiä narulla, niin viime kesänä olisimme osanneet perille asti! Tilalla ei ollut tietenkään rakennuksista jäljellä kuin joitain kivijalkoja. Raparperi on kuitenkin sitkeä kasvi: oli komeasti rehevä ja suurella nupulla.Tuvan uunin kohdalla kasvoi koivu, sen alla söimme eväämme. Isä totesi äidille, että täältä en olisi ikinä osannut tulla etsimään sinua.

Kolme silloisista retkeläisistä ei ole enää joukossamme. Helvi menehtyi elokuussa 2003, entinen mieheni Pertti tammikuussa 2006 ja isä-Orvo tammikuussa 2008.

Tätä, melkein 18 vuoden takaista matkaa muisteli Kosken Terttu joulun alla vuonna 2008.

(Sivun alkuun)

 

 

 


Takaisin Pääsivulle